tiistai 28. toukokuuta 2013

Pieni taiteilija


Kuvat kertoo varmasti enemmän kuin tuhat sanaa, mutta yritetään kuitenkin. Tänään mä kokeilin Lanalle meikkiä kahden pienen uteliaan silmän katsoessa tarkkaan. Kun Lanan meikki oli valmis, päästettiin pieni taiteilija myös hommiin. Ensin laitettiin Erinin kanssa yhdessä hänelle luomiväriä. Sitten Erin pääsi kokeilemaan jotain uutta; meidän meikkaamista. Ensin suti vähän lisää luomiväriä Lanalle.
Tämän jälkeen istutin itseni Erinin eteen ja hän pääsi tekemään taikojaan. Ensin pitkän tovin hän suti erilaisia luomivärejä mulle. Ajattelin jo ettei lopu ollenkaan. Sitten hän pääsi laittamaan mulle eyelineria ja huulipunaa. Lopputulos oli sellainen mitä voi kolme vuotiaalta odottaakin.

Mutta ei se tähän loppunut. Sitten vielä lakattiin kynnet kolmella eri punaisella ja yhdellä vaaleanpunaisella lakalla. Löytyipä sitä lakkaa vähän muualtakin kuin kynsistä muttei se mitään haitannut. Pääsi neiti ainakin kokeilemaan ja keskittyikin hommaan hyvin tarkkaan. Kuvista näkee lopputulokset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti