keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Mahakakku -kokeilu

Oon näitä mahakakkuja ihastellut pitkään kaikissa eri blogeissa ja ollut kamala into kokeilla itse. Oon harmitellut kun ei ole pyöreäpohjaista vuokaa, mutta nyt päätin kokeilla saanko tehtyä sellaisen ihan irtoreunavuoalla. Tissejä varten multa löytyy pieni pyöreäpohjainen vuoka.
Koska ekaa kertaa tätä kokeilen, päätin tehdä tämän ns. itselleni (saanpahan kerran elämässäni ainakin tälläisen kakun, haha). En oo mikään kakkujen ystävä, harvoin mitään kakkuja edes syön, mutta onneksi tossa ympärillä hyörii kolme koekaniinia + Jukka, jolla on järjetön ruokahalu (varsinkin kun on nyt ollut viikon ilman tupakkaa ja ruokahalu kolminkertaistunut).

Pohjat tein ihan sillä koulusta oppimallani kakkupohja-ohjeella:

2 munaa
saman verran sokeria kuin munaa
saman verran vehnäjauhoja kuin sokeria
1 tl leivinjauhetta
(mahan pohjiin tein 1½ kertaisena)

Lisäksi koska meille se prinsessa on tulossa ja oon hurahtanut vaaleanpunaiseen, lisäsin hieman vaaleanpunaista väriä pohjiin punaisella elintarvikevärillä ja joukkoon sekoitin hunajapaahdettuja kookoshiutaleita, joita Jukka osti töistä. Tuli niillekin käyttöä.

Pohjia tein yhteensä 6 kpl, 2 pienempää (rinnat), jotka puolitin vaakasuunnassa täyttöä varten ja mahaa varten 4 isoa pohjaa (sen verran mukavuudenhaluinen olen, etten jaksanut isoa pohjaa halkaista, joten tein joka kerroksen erikseen). 
Ennen kakun täyttämistä muotoilin mahan mahdollisimman pyöreäksi..

Täytteenä käytin kaupan valmista suklaanmakuista kakkumoussea ja kostutukseen tein grenadiini-makusiirapista ja vedestä seoksen.
Kakun kasaamisen jälkeen päällystin kakun unelmatorttu täytteellä.

Tässä välissä tein vaahtismassan. Tein kolme eri massaa, ensimmäisen värjäsin kuvaamaan ihoa, toisen mekkoa ja kolmannen, huomattavasti pienemmän massan rusettia varten. Sitten se veemäisin osa, massan saaminen kakun päälle. Tää vaihe multa harvoin sujuu ilman, että päässä pyörii miljoona kirosanaa. Ehkä tarvitsisi hommata jonkunlainen alusta, joka auttaisi tässä hommassa. Noh, pienen taistelun jälkeen massa oli kakun päällä. Piti ensin jättää mahaa näkyviin enemmän, mutta kakulle alkoi tulemaan raskausarpia (oma vika kun käytin tuoretta, juuri tehtyä massaa), joten pelastin tilanteen paidalla. Jukka oli auttamassa mua massan kanssa ja onnistui venyttämään paitaa hieman liikaa, joten se repesi, joten laitettiin paita sitten paljastamaan mahan alaosan.
Nännit olisi voinut tehdä, muttei kotoa sattunut löytymään mitään, mistä olisin ne saanut ja kun eräät pienet varkaat varastivat kaiken ylinmääräisen vaahtismassankin, niin nyt tälläinen.
Sitten loppusilaukset ja voilá.
Siinä Jukalle ja lapsille kakku tuhottavaksi. Ihan kiva ensimmäiseksi kokeiluksi.Yllätyin kuinka hyvin sujui, varsinkin kun meinasi muotoilun kanssa tulla turhautunut olo ja teki mieli viskata koko kakku seinään.
Tietenkään tuo maha ei ole aivan tasainen, mutta leikitään vaikka, että vauva siellä mellastaa ja myllertää *vink* haha

Nyt kokemusta rikkaampana ja virheistä oppineena uskallan tehdä Lanan eräälle ystävättärelle ensi viikon viikonlopuksi oman mahakakun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti