Ujo piimä ja herra sosiaalinen

Aloin eilen mietiskelemään, kun tuli puhetta Jukan työpaikan pikkujoulu risteilystä, jonne ollaan parin viikon päästä menossa. Mä taidan odottaa tätä reissua enemmän kuin Jukka. En siksi että pääsee laivalle, vaan siksi, että muita ihmisiä, uusia tuttavuuksia ja sosiaalisia tilanteita. Nyt lähiaikoina mun sosiaaliset kontaktit on ollut enimmäkseen omat lapset, Jukka, Lana, Miikka, äiti ja isi + muutama muu.
Ei tuu normaalisti tutustuttua uusiin ihmisiin, koska oon tosi ujo. Pidän itseäni sosiaalisena, mutta menen helposti hiljaiseksi kun uusia ihmisiä on ympärillä. Minulle on vaikeaa aloittaa keskustelua uusien ihmisten kanssa oma-aloitteisesti; helpommin puhun jos minulle puhutaan ensin. Ja olen muutenkin enemmän kuuntelija- kuin höpöttäjä-tyyppiä. Kerran eräs tuntematon (humalainen) nainen katsoi minua pubissa ja totesi "sä olet just sen näköinen, että sulle tekis mieli kertoa kaikki ja avautua".
Ja harvemmin tulee käytyä sellaisissa paikoissa, joissa voisi tutustua uusiin ihmisiin. Lasten harjoituksissa kaikki ovat tuttuja, ei käydä missään perhekahviloissa tms, leikkipuistoissa ei tule juteltua muille vanhemmille, jne. Pari uutta tuttavuutta olen löytänyt netistä, mutta näitä henkilöitä en ole edes tavannut. Ja pakko myöntää, välillä ketuttaa se, että aina kun tutustuu uuteen ihmiseen jossain niin saa huomata, että yhteisiä tuttuja löytyy. Esim. yhteen äitiin tutustuin eräällä keskustelupalstalla ja kun lisäsin hänet facebookissa kaveriksi, huomasin, että hän tuntee Jukan veljen vaimon (olleet samassa koulussa). Ja hetken päästä huomasin, että hän tuntee myös erään hyvän ystäväni. Maailma on välillä liian pieni.

Jukan kautta on tullut tavattua paljon uusia ihmisiä, johtuen siitä, että ollaan kotoisin eri kaupungeista (siltikään en oo tavannut kuin murto-osan Jukan kavereista/tutuista). Välillä oon pohtinut pienessä päässäni, että olisivatko he kavereitani, jos emme olisi Jukan kanssa yhdessä vai sietävätkö minua juuri siksi?
Välillä kaipaan työntekoakin sen takia, että saa uusia tuttavuuksia ja sosiaalisia tilanteita on muidenkin kuin lasten kanssa, heh. Välillä pelkään, että alan puhumaan aikuisillekin samalla tavalla kuin lapsille. Se varmaan olisikin näky, kun puhuisin pehmeällä äänensävyllä ja hieman lässyttäen (myönnetään, välillä tulee lässytettyä lapsille, ei tosin ihan mitään ns. "vauva-lässytystä", mutta hieman).
Jukka ei aina ymmärrä sitä, että olen ujo, itse kun on erittäin sosiaalinen ihminen ja höpisee ihan mitä vain tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Ei aina ymmärrä sitä, etten mä osaa tosta noin vain aloittaa keskustelua  uusien tuttavuuksien kanssa. Muhun pitää ensin tutustua kunnolla ennen kuin uskallan puhua vapaammin.
Oon yrittänyt päästä ujoudesta eroon, mutta ei se oo niin helppoa kuin luulisi. Uusien ihmisten seurassa kun mietin ihan liikaa, että mitä sanon ja en aina saa suutani auki vaikka kuinka haluaisin. Välillä menee sanat sekaisin ja tuntuu, että änkytän. Oon välillä miettinyt, että mahtaisiko hypnoosi auttaa tähän? Voisinko sen avulla päästä ujoudesta kun en itse siihen pysty?
Tälläisiä pohdiskeluja taas..