It's going to be all right. Maybe not today, but someday..

Sometimes you just have to smile, 

pretend everything's all right, 

hold back the tears 

and just walk away.

Halusin jutella tunne-peikosta, joka välillä nostaa päätään mun sisällä. Nimittäin se, että en oo joillekin ihmisille niin tärkeä, mitä he ovat minulle ja mitä he antavat ymmärtää.
Mä olen itse sellainen, että tykkään muistaa mulle rakkaita ihmisiä; joskus ostan tai teen jotain pientä (esim. kukkasen tms) tai sitten laitan runoja tai kivoja tekstejä/kuvia tekstiviesteinä tai facebookissa. Jos vastaanottaja ei vaivaudu edes vastaamaan tai tykkäämään, peikko nostaa päätään. Onko 'kiitos' liian vaikea sana?
Miksi jotkut ihmiset sanovat yhtä ja tarkoittavat toista? Esimerkiksi tässä asiassa, kyllä mä pystyisin elämään sen asian kanssa, jos en olekaan niin tärkeä mitä toinen on mulle. Enkä mä oletakaan olevani. Vee-ituttaa vaan ihmiset, jotka sanoo, että "oot todella rakas ja mä oon aina sun tukena", mutta sinä hetkenä kun tarvitsen tukea, käden joka auttaa mut ylös kun en jaksa itse nousta, näitä henkilöitä ei näy mailla tai halmeilla. Älä sano sellaista, mitä et tarkoita.

Lana pyysi mua eilen auttamaan jonkun näköisen vaippakakun tekemisessä, luultavasti tälläisen samanlaisen mitä teen ystävä pariskunnalle juuri. Lanan yksi ystävä meinaan odottaa ensimmäistään. Pakko myöntää, että tuli hieman kateellinen olo, vaikka kateus-peikko kiertää mut yleensä kaukaa. Sainko mä mitään sellaista kun Eetua (tai Jerryä tai Eriniä) odotin? En, päinvastoin, suurin osa kavereista katosi kuin tuhka tuuleen. Tuskin tää raskaus on yhtään erilainen (ihanaa olla pessimisti). Lana on kyllä höpissyt, että pidetään mulle babyshowerit, mutta mahtaako toteutua?
Aikanaan kun mentiin Erinin ja Jerryn isän kanssa naimisiin, mun kaasoni yritti järjestää mulle polttarit niin, että oltais menty tyttöporukalla TurkkuSex -messuille. Oltiin Emmin kanssa sovittu, että mennään kun kumpikaan ei siellä ollut käynyt. Muiden piti yllätyksenä tulla paikalle. Ensin joku (en edes muista kuka) meni ja paljasti mulle, että mun polttarit on siellä. Juu ei siinä vielä mitään, olin vain että 'selvä'. Noh, lopulta suurin osa perui tulonsa, kiitos kaverit. Lopulta mun polttarit oli sellaiset, että menin tulevan aviomieheni ja oman äitini kanssa sinne messuille, jippii. Ei äitin seurassa mitään vikaa ole, tykkään olla äitin seurassa ja meillä on hauskaa keskenämme, mutta ne ei ihan vastannut mun kuvitelmia polttareista. Varsinkaan kun ei kauaa oltu paikalla.
Siksi vähän epäilen tota babyshower -juttua, että mahtaako onnistua, tuleeko kukaan paikalle? Ja se jäänyt epäselväksi, että järjestäisinkö mä Lanan kanssa ne yhdessä? Itsekö yrittäisin leipoa itselleni mahakakun tms? Jäisikö koristelu ja siivoaminen mulle jos ne pidettäis meille? Eikö Babyshowerin idea ole juhlia tulevaa äitiä? Tämän mukaan ainakin. Noh, ehkä mä nään sitten.

Sitten on vielä näkeminen. Kummallista kun joillain ihmisillä ei mukamas ole koskaan aikaa nähdä ja silti ollaan joka viikonloppu jossain viihteellä. Eikö ennen baariin menoa ehdi käymään kahvilla? tai eikö sitä juomista voi jättää väliin kerran? Mulla ei viikonloppuisin ole muuta kuin aikaa...
Ensi viikon perjantainakin olen näillä näkymin ihan yksikseni. Erin ja Jerry lähtevät isälleen, Eetu varmaan taas haluaa meidän äitille ja Jukan työkaverin kanssa sovittiin, että Jukka menee sinne saunomaan että pääsee välillä rentoutumaan (mä kun en ole mikään kovin helppo ihminen, varsinkaan nyt kun olen raskaana). Yritin sopia Jukalle menon jo täksi perjantaiksi niin että mulla olisi ollut lapset seurana, mutta Jukan työkaverille kävi vasta ensi viikolla. No, ehkä se on ns. myöhäinen isänpäivä lahja sitten.
Ja jes, kerrankin saan Jukan lähtemään johonkin. Sinä aikana kun ollaan yhdessä oltu, on lähtenyt rentoutumaan ehkä viisi (?) kertaa (hieman alle kahdessa vuodessa!). Tietää tarvitsevansa omaa aikaa, mutta on huono lähtemään. Nyt en antanut vaihtoehtoja, sanoin että lähtee hyvällä tai pahalla. Hehe.

kuva by GOOGLE!