Mä olen ihan kamala stressaaja, lähes jatkuvasti pohdin ja murehdin jotain; mm. riittääkö rahat, onko vauvalla kaikki hyvin, onko Jukka ajanut kolarin työmatkalla..... Lista on lähes loputon.
Muistikin tuntuu huonontuneen tässä viime vuosina, syytän äitiyttä, ja kun sängyssä alan pohtimaan asioita, saatan juuri ennen nukahtamista pompata sängystä ylös tarkistamaan jäikö hella tai kahvinkeitin päälle ja onko ovet lukossa. Jos lähdetään käymään kaupassa tai kylässä, voin koko reissun ajan miettiä, että onko se kahvinkeitin nyt varmasti poissa päältä. Murehdin asiaa varsinkin, jos Jukka sanoo sammuttaneensa sen, koska kerran oli unohtanut sen päälle kauppareissun ajaksi, onneksi ilman mitään vahinkoja.
Myös avainten sijainti tuottaa päänvaivaa lähes päivittäin (vaikka yleensä löytyy takin taskusta tai laukusta, jossa niitä säilytän) ja ovesta en voi astua ulos ilman, että avaimet on mun kädessä ja näen ne kun suljen oven. Tämä siksi, että muuten pelkään niiden jäävän kotiin.
Varsinkin yksin ollessa stressitaso nousee, johtuen siitä, että yksin ollessa ei ole muuta kuin aikaa miettiä ja murehtia. Netistä ja lehdistä luetut huonot uutiset eivät yhtään auta mun stressaamiseen. Varsinkin jos oon yön yksin, jokainen pienikin kolahdus saa mielikuvituksen laukkaamaan ja verenpaineen nousemaan.
Myös menojen peruuntuminen tai muuttuminen viime tipassa, tai se, että lähtö viivästyy, saa mun stressikäytän kohoamaan. En voi sietää myöhästymistä.
Jukka vihaa mun ainaista stressaamista.Käskee mua harva se päivä lopettamaan asioiden miettimisen ja aina uhkailee, ettei kohta kerro mulle mitään, mistä voisin murehtia.
Jos stressaamisesta tehtäisiin olympialaji, en välttämättä voittaisi, mutta palkinnoille yltäisin ainakin. Joskus tekisi hyvää, kun saisi pään tyhjennettyä kaikista ajatuksista edes hetkeksi, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Vatsahaavaa odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti