perjantai 30. marraskuuta 2012

Ainainen murehtija


Mä olen ihan kamala stressaaja, lähes jatkuvasti pohdin ja murehdin jotain; mm. riittääkö rahat, onko vauvalla kaikki hyvin, onko Jukka ajanut kolarin työmatkalla..... Lista on lähes loputon.
Muistikin tuntuu huonontuneen tässä viime vuosina, syytän äitiyttä, ja kun sängyssä alan pohtimaan asioita, saatan juuri ennen nukahtamista pompata sängystä ylös tarkistamaan jäikö hella tai kahvinkeitin päälle ja onko ovet lukossa. Jos lähdetään käymään kaupassa tai kylässä, voin koko reissun ajan miettiä, että onko se kahvinkeitin nyt varmasti poissa päältä. Murehdin asiaa varsinkin, jos Jukka sanoo sammuttaneensa sen, koska kerran oli unohtanut sen päälle kauppareissun ajaksi, onneksi ilman mitään vahinkoja.

Myös avainten sijainti tuottaa päänvaivaa lähes päivittäin (vaikka yleensä löytyy takin taskusta tai laukusta, jossa niitä säilytän) ja ovesta en voi astua ulos ilman, että avaimet on mun kädessä ja näen ne kun suljen oven. Tämä siksi, että muuten pelkään niiden jäävän kotiin.

Varsinkin yksin ollessa stressitaso nousee, johtuen siitä, että yksin ollessa ei ole muuta kuin aikaa miettiä ja murehtia. Netistä ja lehdistä luetut huonot uutiset eivät yhtään auta mun stressaamiseen. Varsinkin jos oon yön yksin, jokainen pienikin kolahdus saa mielikuvituksen laukkaamaan ja verenpaineen nousemaan.
Myös menojen peruuntuminen tai muuttuminen viime tipassa, tai se, että lähtö viivästyy, saa mun stressikäytän kohoamaan. En voi sietää myöhästymistä.

Jukka vihaa mun ainaista stressaamista.Käskee mua harva se päivä lopettamaan asioiden miettimisen ja aina uhkailee, ettei kohta kerro mulle mitään, mistä voisin murehtia.
Jos stressaamisesta tehtäisiin olympialaji, en välttämättä voittaisi, mutta palkinnoille yltäisin ainakin. Joskus tekisi hyvää, kun saisi pään tyhjennettyä kaikista ajatuksista edes hetkeksi, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Vatsahaavaa odotellessa.

torstai 29. marraskuuta 2012

sydän



Joskus pienet asiat piristää kummasti huonommankin päivän, kuten kynttilät, kupillinen kirsikka-mansikka teetä ja Eetun piirtämä/kirjoittama kuva <3

Jouluvaloja ja kissanpentuja


Eilen sain mäkin vihdoin kaivettua joulukoristeet varastosta (eihän mun oo pitänyt tehdä se kun jo pari viikkoa, hups.). Vähän petyin kun muistin, että meidän kynttelikkö meni rikki viime vuonna. Tarttis varmaan ostaa lisää valoja, että saisi yläkertaankin laitettua. Nyt meillä kuitenkin on jotain valoja (toinen on tosin ulkovalo, mutta sopii niin kivasti meidän olohuoneeseen).
Tuli kans joku inspiraatio  ja parista kuusenkoristeesta väkersin tuollaisen "oksan", jolla istuu punatulkku.

Alkaa koti näyttämään vähän jouluiselta. Tahtoisin kuusenkin jo, mutta tarvitsisi käydä ensin ostamassa se. Oon suunnitellut valkoista muovikuusta, se kun on kivemman näköinen kuin vihreä. Oikea olisi tietenkin mieluisin kun tuoksuukin niin hyvältä, mutta kissojen takia tyydytään tänä vuonna muoviseen versioon. Säästetään siinäkin mun hermoja kun ei tarvitse imuroida neulasia joka paikasta.
Sunnuntaina varmaan leivotaan lasten kanssa ensimmäinen satsi pipareita ja torttuja. Tuntuu vaan, että joulu tulee taas vauhdilla. En oo edes kaikille vielä keksinyt lahjaa, joten alkaa pian iskemään paniikki (haluan olla ajoissa valmis, en viime tipassa).



Tulin eilen siihen tulokseen, että meidän uudet tulokkaat, Sissi ja Tessa, ei tykkää tietokoneista. Sissi yleensä yrittää purra johtoa (onneksi on sen verran kestävä johto ja tekee sitä vain kun mä istun koneella jolloin voin työntää pikkuisen pois, ettei ole saanut vahinkoa itselleen tai johdolle).
Tessa eilen taas oli sitä mieltä, että läppäri on jokin pirun keksintö, hyökkäili näytön kimppuun ja yritti purra sitä. Ja jos selasin sivua alaspäin, kävi tassuilla läiskimässä kuvia. Eikä auttanut vaikka siirsin hänet pois varmaan 25 kertaa, ei kun aina vaan uusi hyökkäys. Sisukas kaveri.
Yleensä muutenkin jos joku on koneella, jompi kumpi (hyvällä tuurilla molemmat) tulevat kävelemään näppäimistölle. Oon Safille yrittänyt sanoa, että opettaa pikkuisille tapoja; Safi kun oppi tosi nopeasti, että mitä tässä talossa saa tehdä ja mitä ei, ja on muutenkin ollut tosi kiltti kissa.

Hermojen pelastus



..Ikean lapsilukot meinaan. Lapsilukko, mikä ihana keksintö. Erin on iässä, että kaikki pahat täytyy tehdä. Vuosi takaperin aloitti sillä, että aterimet levitettiin laatikosta ja roskat roskiksesta. Laitettiin kaikkiin alakaappeihin ja laatikoihin lapsilukot ja saatiin hetki olla rauhassa.
Sitten alkoi se, että vaatteet levitettiin vaatekaapista, joten reissu Ikeaan ja vaatekaappeihinkin lapsilukot. Taas meni hetki ilman kaappien tyhjentämistä.
Kunnes eräänä kauniina päivänä neiti keksi, että kun siirtää keittiön tuolia, pääsee yläkaappeihin ja jääkaapille. Siitäpä riemu syntyi. Useaan otteeseen mä siivosin lattialta kahvit, sokerit, yms. Mä olin hermoromahduksen partaalla. Oon aamu-uninen ja  vaikka lapset herättää mut seitsemän-kahdeksan aikaan, saatan makoilla sängyssä vielä tunnin. Siinä ajassa Erin ehti tekemään vaikka mitä.
Yhtenä päivänä torkahdin kesken leikkien laste sänkyyn ja heräsin alakerrasta kuuluvaan räkätykseen. Menin alas ja oi mikä ihana näky mua odottikaan, Erin oli hakenut margariinin jääkaapista ja puolet paketista oli levitetty sohvalle (joka sohvatyynyssä oli varmaan 70cm + 70cm margariiniläikkä). Löyty sitä tietenkin kans meidän korkeanukkaisesta matosta. Äiti oli erittäin tyytyväinen. Sain laskea kymmeneen tuhanteen kun irroittelin päällisiä (luojan kiitos on irroitettavat!). Jukka sattui sitten soittamaan juuri sillon ja mä tiuskasin puhelimeen, että se on tänään Ikean reissu ennen kuin mä revin hiukset päästäni tai muutun harmaapäiseksi.
Ja nyt, joka kaapissa on lapsilukko. Ei tarvitse vahtia Eriniä kuin haukka. Neiti raivosi tietenkin kun ei enää saanut jääkaappia auki mutta mä tunsin vaan helpotusta. Nyt on parissa päivässä jo luovuttanut.
Toki itseäkin välillä ärsyttää kun joka paikassa on lapsilukkoja, mutta mieluummin mä käytän muutaman sekunnin enemmän avaamiseen kuin revin hiuksia päästäni tuppoina.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Haastetta

Sain Tarulta haasteen ja vastaanpa nyt siihen.

"Jokaisen haasteen saaneen pitää kertoa 11 asiaa itsestään, vastata sen jälkeen yhteentoista kysymykseen jotka on saanut haasteen antajalta, keksiä uudet 11 kysymystä ja haastaa 11 uutta bloggaaja tähän haasteeseen, ja ilmoittaa näille uusille haastetuille haasteesta heidän omissa blogeissaan. Haasteen saa antaa vain niille bloggaajille joilla on alle 200 lukijaa - haastajaa ei saa haastaa uudelleen."

11 asiaa itsestäni:

1. Oon päättämätön ihminen joissain asioissa, voin punnita kahta vaihtoehtoa vaikka loputtomiin. (esim. hiusten leikkaus)
2. Mä olen toivoton romantikko, toivon että Jukka järjestäis/tekis silloin tällöin kaikkia romanttisia tempauksia mitä elokuvissa näkee.
3. Stressaan asioita ihan kamalasti.
4. Sanon Jukalle, etten tarvitse, vaikka haluaisin kunnon hääjuhlan ja petyn, jos en sellaista sitten joskus saa.
5. Mä olen mielettömän herkkä. Voin itkeä ihan mistä vaan; jos mulle sanoo jotain ihanaa, katson lasten ohjelmaa tms. Välillä mä itken jopa ilman syytä.
6. Mä rakastan tätä vauvamasua, mutta en voi sietää kaikkia muita ylinmääräisiä kiloja, joita raskaus on mulle tuonut (kiitos geenit).
7. En tykkää siivoamisesta, mutta kun siivoan, se täytyy tehdä perusteellisesti; Lattioiden pesun ja imuroinnin lisäksi pitää pyyhkiä pölyt, siivota kaikki hyllyt, laatikot ja kaapit, yms. 
8. Mulla on hyvin huono itsekuri. Tahtoisin päivittäin käydä lenkillä, mutta en saa itseäni lähtemään yksin. Tarvitsen jonkun potkimaan mua takapuoleen.
9. Haluan aina olla joka paikassa ajoissa ja hyvin valmistautunut (siksi meillä on jo pinnasänky kasattuna). Jos lähtö johonkin viivästyy, mun stressikäyrä nousee ja iskee paniikki.
10. Mä joskus keskustelen itseni kanssa, niin pään sisällä kuin ääneenkin.
11. Oon tosi säikky, voin säikähtää mitä tahansa ääntä ja mun vilkas mielikuvitus ei auta asiaa yhtään. Siksi vihaan olla esim. yön yksin.

11 kysymystä:

1. Mikä on lempiruokasi? 
-Hmm... Uunilohi ja perunamuusi. Tonnikalalasagne on myös omnomnom 
2. Entä lempivaatekappaleesi?
-Ei oo mitään ehdotonta lempparia mutta mustassa perus-topissa ja farkuissa viihdyn useimmiten.
3. Juotko kahvia? 
-Oi kyllä <3
4. Missä haluaisit nähdä itsesi tulevaisuudessa?
-Omakotitalossa suurperheen äitinä. Jossain mieluisassa työpaikassa. 
5. Onko sinulla jotakin ehdotonta lemppari bändiä/artistia?
-En nyt sanoisi, että ehdotonta, mutta Blackmore's Night on lemppari.
6. Mikä on lempivärisi/värit?
-Ruskea, beige, musta ja valkoinen
7. Yökukkuja vai aamuvirkku?
-Yökukkuja (NINJA!). Mua ei aamulla meinaa saada millään hereille.
8. Minnepäin maailmaa haluaisit tulevaisuudessa matkustaa?
-Hmm. Irlantiin ainakin ehdottomasti. Ja Turkkiin. Itse asiassa haluaisin matkustaa mahdollisimman moneen maahan.
9. Jos saisit valita, valitsisitko loppuelämäksesi Ilon, loputtomasti rahaa vai rakkauden?
-Rakkauden. Raha helpottais tietenkin elämää, mutta voiko silloin tietää kuka on oikea ystävä ja kuka rahan perässä?
10. Puhutko millään murteella?
-En ainakaan tietääkseni. Jonkun verran kaiketi turkulaisittain.
11. Onko sinulla mitään kammoa tai fobiaa, tai asiaa mitä yksinkertaisesti pidät vastenmielisenä?
-Fobioita löytyy: araknofobia (hämähäkkien kammo), klaustrofobia (ahtaan paikan kammo), ofiofobia (käärmeiden kammo), tafofobia (elävältä hautaamisen pelko), neulakammo, + pelkään hammaslääkärissä käyntiä (en poraamisen, vaan sen #!@?*&:n koukun takia)
Nimeni on Väinö
Tekisinkö elämässäni asiat toisin, jos vain voisin

Anteeksi, en keksi enempää blogeja enkä jaksa etsiä uusia.

Kysymykset:
1. Mihin vuorokauden aikaan olet parhaimmillasi?
2. Mitä pelkäät eniten maailmassa?
3. Kappale, johon et voisi koskaan kyllästyä ja jota kuuntelet aina vaan uudelleen ja uudelleen?
4. Jos olisit jokin eläin, mikä olisit? Ja miksi?
5. Mitä teet kun kukaan ei näe?
6. Lapsuutesi mieluisin muisto?
7. Mihin muuttaisit (maa/kaupunki) jos voisit?
8. Onko elämässäsi jotain, minkä tekemistä kadut?
9. Kaipaatko jotain henkilöä, jonka kanssa polkunne lähtivät eri suuntiin syystä tai toisesta?
10. Kuinka usein käyt "viihteellä"?
11. Kuinka usein valehtelet?

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ärsyttävä herra Nimetön

Pyydän anteeksi sekavaa tekstiä, en voi paljastaa kaikkea tapahtunutta,
ettei kyseinen henkilö paljastu ja vaikea kirjoittaa ilman nimeä.
Ja tästä tekstistä varmaan huomaa ärsytyksen...


Tuli taas huomattua, miltä tuntuu kun eräs Jukan läheinen ei hyväksy meidän suhdetta. Ollaan Jukan kanssa oltu kohta kaksi vuotta yhdessä, ja tämä kyseinen henkilö on alusta asti ollut sitä mieltä, että meidän suhde on jotenkin pahasta.
Kun suhteemme oli vasta alussa, tämä nimeltä mainitsematon henkilö oli kysynyt Jukalta, että ei kai Jukka tosissaan ole mun kanssani. Jukka oli todennut, että kyllä on, miten niin ja ja tämä (kutsutaan häntä vaikka Nimettömäksi, hankala kirjoittaa ilman nimeä) oli sanonut, että "mutta sillähän on lapsia..". Tekeekö se musta kamalan ihmisen, jos mulla on lapsia ennestään?!
Muutenkin pitkin meidän suhdetta Nimetön on aina välillä Jukalle sanonut, että Jukan pitäisi soittaa ex-tyttöystävälleen joka on kuulemma muuttunut (suhteen aikana petti Jukkaa jatkuvasti). Jukka itsekin ihmettelee, että miksi hänen pitäisi soittaa ihmiselle, josta ei halua kuulla yhtään mitään. Kai Nimetön on sitä mieltä, että tämä entinen on parempi vaihtoehto tyttöystäväksi kuin minä.

Nimettömällä on myös "sääntöjä". Esimerkiksi sellainen, että minun lapseni eivät saa kutsua häntä sedäksi. Meillä kutsutaan kaikkia ystäviäni yms sediksi ja tädeiksi, on Lana-tätiä, Emmi-tätiä, Jontte-setää, yms. Jos "kasvain" saa synnyttyään kutsua häntä sedäksi, aion kyllä todeta, että meillä on saman säännöt kaikille lapsille, joko kaikki sanovat tai kukaan ei sano. Eilen tuli myös uusi "sääntö" joka ilmeisesti koskee vain minua mutta ei siitä sen enempää.

Olen yrittänyt olla ystävällinen Nimettömälle, mutta hän tekee sen välillä todella vaikeaksi. Pienillä teoilla onnistuu pahoittamaan mieleni aika ajoin. Jukka sanoo, että mun pitäisi olla välittämättä ja että Nimetön on aina ollut tuollainen, että asiat pitäisi mennä juuri hänen mielensä mukaan ja hänen tavallaan. Mulla on hyvä kärsivällisyys, mutta en mäkään kaikkea kestä. Alkaa nyt olemaan suhteellisen lähellä pinnan katkeaminen ja kun näin tapahtuu, menen ja ärjäisen hänelle kaiken päin naamaa. Ei munkaan tarvitse kestää kaikkea. Antaisi aikuisten ihmisten elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä. Eipä tee hetkeen mieli käydä heillä kylässä. Jukka voi toki mennä, mä voin sitten odottaa jossain kahvilassa tai jonkun muun kaverin luona.

Voin jo sieluni silmin nähdä, että joskus jos ja kun mennään naimisiin ja vihkijä kysyy, että onko jollain jotain liittoa vastaan, niin Nimetön pamauttaa ilmoille jotain tai ainakin jupisee yksinään. Ei varmaan hyväksy meidän suhdetta silloinkaan, kun ollaan jo vanhoja ja ryppyisiä.

Mutta tälläinen avautuminen tällä kertaa. Alkoi taas vaan kiehua kyseisen ihmisen käytös..

lauantai 24. marraskuuta 2012

Ystäviä & vauvan tuoksua ja tuhinaa



Kotiuduttiin juuri reissusta, lähdettiin siis eilen Pirkanmaalle moikkaamaan ihmisiä.
Ensin käytiin Sastamalassa ja vietiin lahja Pertsalle ja Ninalle. Nina oli valmistanut hirmuisen määrän ruokaa meitä varten ja rauhassa syötiin ja juotiin kahvit.
Sieltä suunnattiin Ylöjärvelle yöksi. Jonkun aikaa istuttiin iltaa Mikan, Nasun ja Tarun kanssa ja höpistiin.
Aamusta juotiin rauhassa aamukahvit. Jossain vaiheessa Ninnu ja Jonttu saapuivat paikalle ja Jukka pääsi leikkimään taas tietokone-insinööriä kun yrittivät Jontun kanssa selvittää, että miksei Jontun tietokone halua toimia. Syykin ilmeisesti selvisi, prosessori luultavasti menossa rikki.
Kun lähdettiin Ylöjärveltä, heitettiin Nasu ja Taru Elovainiolle ja lähdettiin ajelemaan Tampereelle. Suunnattiin moikkaamaan Jukan isoveljeä Jussia ja tämän poikia. Jussin vaimo ei ollut tällä kertaa paikalla.
Päästiin näkemään n. 1½ kk vanha pikkumies. Meinas itku tulla kun tuhisi mun sylissä ja se vauvan tuoksu <3 Mikään ei oo ihanampaa kuin pienen vauvan tuhina. Ei malttaisi odottaa, että oma nyytti on sylissä. Niin suloinen tapaus. On isoveljensäkin ihana, kun höpisi mulle dinosauruksista ja Jukan ja Jussin käydessä tupakalla, tuli kysymään saako ottaa keksiä.
Innostui isommat pojat vähän painimaankin, huvittavaa katsella kun tuossa iässä painitaan. Mutta pojat on poikia, eikö?!

Jussilta suunnattiin Tottijärvelle moikkaamaan Eetua ja Veikkaa. Oli paikalla myös pari poikien kaveria; Tommi, Aatu ja Sara. Viivyttiin hetken paikalla ja höpistiin tyhmiä ennen kuin lähdettiin ajamaan kotiin.
Tuli matkalla itkukin kun kuunneltiin Jipun Kaksi kauneinta -biisiä ja aloin miettimään meidän enkelivauvaa ja sitä, että ilman keskenmenoa hän olisi näinä päivinä vuoden ikäinen. Tuli hirveä kaipuu ja itku tuli väkisin. Itsenäisyyspäivänä suunnataan taas lasten kanssa käymään hautasmaalla viemässä kynttilä. Totesinkin Jukalle, että 5. ja 6.12 menee varmaan itkiessä (5.12 tulee seitsemän vuotta pappani kuolemasta ja 6.12 olisi ollut meidän enkelin laskettu aika). Ikävä ja kaipuu ei katoa koskaan. <3

perjantai 23. marraskuuta 2012

Retroa


Ostin tossa muutama kuukausi takaperin 8-bittisen Nintendon Miikkalta. On ollu meillä niin aikuisten kuin lastenkin suosiossa, tosin pelaaminen välillä vähän jää kun saa johtoja vaihdella. Lapset tykkää katsoa kun äiti pelaa ja kokeilla itsekin, tosin joka kerta tulee kiukku kun kuolevat ja senkin takia meillä pelataan hyvin harvoin.
Pelejä meiltä ei löydy kuin 2 kappaletta: Super Mario Bros. ja Super Mario 3. Näillä ollaan pärjätty ihan hyvin ja on mun lempipelejä, joten lisää tuskin tulee, ainakaan hetkeen.
Kiva nähdä kun pojat yrittää pelata samoja pelejä, mistä mä pidin jo lapsena ja joiden parissa viihdyttiin Miikkan kanssa.
Mä en yleensä oo mikään retroilija, mutta Nintendo oli se, mikä oli PAKKO saada. Toivotaan että tää kone pysyy ehjänä niin kauan, että joskus aikanaan saa lapsenlapsetkin pelata sillä.

torstai 22. marraskuuta 2012

Kuka keksisi aikakoneen?

Lähes jokaisella meistä on varmaan aika, johon voisi palata takaisin jos saisi aikakoneen. Minulla näitä on kaksi. Ensin on vuosi 2006 ja varsinkin se kesä.
Ne vanhat ystävät (joiden kanssa välit muuttuneet enemmän tai vähemmän), mökkireissut, yöajelut, uudet ystävät, vanhat ystävät joihin tutustuin paremmin.. Eniten ehkä kaipaan tuota kesää juuri ystävien takia. Seuraavana vuonna jo odotin Eetua ja huomasi kyllä, että ihmiset vähenivät ympäriltä. Silloin huomasi, ketkä ovat niitä oikeita ystäviä <3
Onneksi tästä kesästä muistuttaa koneelta löytyvät kuvat ja muutama kappale: Mustafa Sandal - Isyankar , Tarkan - Dudu , Seminaarimäen mieslaulajat - Taina ja Bunkhouse - Hyvännäköinen (klik klik niin pääsette kuuntelemaan). On niitä kappaleita muutama muukin, nää vaan muistuttaa parhaiten.
Muutaman ystävän lapsenkin muistan varmaan aina sellaisina, jollaisia olivat v. 2006.

Eniten kyllä ehkä kaipaan viime vuotta, tarkemmin sanottuna 12/2010 - 09/2011 välistä aikaa. Mun ja Jukan suhteen alkuaikaa siis. Ja siitäkin ajasta eniten Tottijärveä.
Muistan kuinka mua jännitti mennä ekan kerran Jukan kotiin. Olin Tampereella moikkaamassa siskontyttöä, hänen silloista miestään ja n. puolivuotiasta poikaansa. Oltiin Jukan kanssa tavattu laivalla 10/2010 ja sen jälkeen viestitelty aika paljon ja juteltu facebookissa. Kaikki oli edennyt kaveripohjalla, mutta omalta osaltani mukana oli jo hieman ihastusta. Jukka tuli Suvin luokse mua tapaamaan. Istuskeltiin siinä jonkin aikaa, kunnes totesin, etten jaksaisi mennä bussilla kotiin ja vitsillä sanoin Jukalle, että "tuun teille yöksi". Jukka totesi tähän, että selvä.
Jossain vaiheessa Jukan äiti tulikin meidät hakemaan. Matkalla napattiin kyytiin myös Jukan veljet Eetu ja Veikka, sekä heidän kaverinsa Aatu.
Veikka totesi heti autoon astuessaan, että "Mä tiesin että sulla on joku muija mukana!" ja Eetu taas kysyi Jukalta, että "No saitko sä tuschoonia? Sanoit eilen, että lähet metsästämään sitä.". Jukka oli hieman vaikeana ja mua vaan nauratti.
Kun päästiin perille, pihalla oli jonkun verran porukkaa. Mikkis (joka oli ollut samalla laivareissulla missä tavattiin) huudahti ensin, että "onko se **** (En muista minkä nimen sanoi tähän väliin)? Ei kun se on se laivatyttö!". Sen illan aikana tutustuin moniin tosi ihaniin ihmisiin, mm. Pertsaan, Mikkikseen, Jussiin, Ninaan, yms. Mun ilta meni naureskellessa, kun mulle kerrottiin mitä hölmöjä Jukka on tehnyt ja sanonut. Vaikka olin hiljainen, se ei näyttänyt häiritsevän ketään. ja mä nautin suunnattomasti, kun sain olla oma itseni, ei tarvinnut väkisin yrittää jutella, sain kuunnella muiden juttuja.
Ilta menikin sitten kuunnellessa kun muut lauloi karaokea laitevarastossa ja Pertsa (joka oli hyvin humalassa) selitti, että Mikkis on hänen veljensä ja rakastaa Mikkistä yli kaiken.

Tän jälkeen mä olin melkein joka viikonloppuinen vieras Tottijärvellä, joskus menin lasten kanssa, ja jos olivat isällään, menin yksin. Joka kerta oli olo, että tänne mä kuulun, näiden ihmisten kanssa. Me muutettiin Jukan kanssa maaliskuussa yhteen, tänne Turkuun. Pitkään käytiin säännöllisesti Tottijärvellä viettämättä viikonloppuja, mutta ikävä kyllä jossain vaiheessa eräs nimeltä mainitsematon ihminen näyttä oman luontonsa ja pikku hiljaa ihmiset lakkasivat käymästä siellä. Edelleen kaipaan niitä hetkiä, kun oltiin kaikki paikalla. Silloin ei ollut tylsää hetkeä ja joka kerta oli vatsalihakset hellänä kun kotiin palasi.
Välillä mä mietin muuttoa Tampereen suuntaan. Mutta reilun vuoden aikana asiat ja ihmiset on muuttunut, olisiko se sitten sama? Jukka sanoo, ettei väliä asutaanko Turussa vai Tampereen suunnalla, mutta huomaan kuitenkin kuinka kaipaa ystäviään, varsinkin Pertsaa. Mä taas olen kahdenvaiheilla muuton suhteen, mieli tekisi vaihtaa maisemaa, nähdä enemmän niitä ihmisiä jotka tuntuu perheeltä, mutta toisaalta mulla on täällä kaikki: ystävät, sukulaiset, perhe.. Koko ikäni oon täällä asunut. Osaisinko mä lähteä? Kuinka helposti saisin uusia ystäviä kun kerran oon ujo? Pysyiskö vanhat ystävät mun elämässä? Kun kuitenkin kävisin täällä päin usein, mutta menisikö reissut siihen, että saisin juosta lasten kanssa joka paikassa?
Ehkä aika näyttää mitä tehdään, jäädäänkö tänne vai lähdetäänkö Pirkanmaalle.



Tähän loppuun viekö video, joka on kuvattu 02/2011. Ei ole sensuroitu, kamera oli unohtunut autoon ja veti huuruun koko ajan. *hymy*. Yksi parhaista muistoista ja huippu miehet pääosassa. <3
Pahoittelen taas videon laatua. 


On se perunakin luonnonkaunis

Muutamassa seuraamassani blogissa on parin päivän sisällä näkynyt meikittömiä kuvia, luonnonkauniita naisia, joten tämä äiti päätti myös osallistua. Alunperin haaste lähti Veeran Tyyliä metsästämässä -blogista.


Tässä siis oma luonnollinen naamani. Kuva otettu heti aamusta, joten uni on vielä silmässä, hiukset miten sattuu (niinkuin yleensäkin, normaalisti aamusta heitän hiukset vaan pikaisesti kiinni), finnejä ja mustapäitä naamassa, yms yms yms.
80% ajasta kuljen tämän näköisenä ihmisten ilmoillakin, kaukana on ne ajat, jolloin piti olla meikkiä naamassa kun lähti kaupassakin käymään, nykyään kulutan aikaani mieluummin lasten kuin meikkien parissa. Silti vieläkin kuvissa haluan olla vähän laitettuna, ehkä olen hieman itsekriittinen sen suhteen.

Itsekin mielelläni luen blogeja, joiden kuvista näkee, että hei, tätä kirjoittaa ihan oikea ihminen, virheineen kaikkineen. Ihminen, joka ei aina jaksa laittautua, jolle tulee myös näppylöitä naamaan, jonka koti ei aina ole siisti ja kuin kiiltokuvasta..
Itse olen saanut toistaiseksi vain positiivista palautetta (kiitos teille lukijat), mutta en ymmärrä miksi täytyy toisia mennä haukkumaan? Ja anonyymisti. Tuleeko siitä itselle parempi olo kun saa mollata toista? Varsinkin ulkonäöstä. Jokaisessa meissä on virheemme, toisissa ne virheet vain ovat luonteessa ja niitä ei saa pienellä meikillä piiloon.


En jaksa tähän toistella samoja asioita kuin muut, jos mun ajatuksen kulut kiinnostaa, Lähiömutsin ja MAMI GO GO Mintun blogeista löytää lisää tekstiä johon samaistun.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Vanhoja videoita

video
video
video

Katseltin lasten kanssa vanhoja videoita koneelta ja ajattelin kokeilla laittaa tänne pari niistä. Ei mitään ihmeellisiä, nää on vaan kivoja muistoja ja lapset tykkää. *hymy* Pahoittelen laatua, kaikki kuvattu joko puhelimella tai tavallisella digikameralla. Harkinnassa on, että ostetaan joskus kunnollinen videokamera.
Ekassa siis Jerry, toisessa Eetu ja kolmannessa Erin.
Joku päivä voisin laittaa uudempaa materiaalia jos saisin kuvattua jotain kivaa. Erin varmaan ainakin suostuu kuvattavaksi, neidillä on joku esiintymis-vaihe päällä, välillä saadaan kuunnella neidin laulua ja tanssia ja joka kerta vaatii aplodeja.

Tuli jotenkin haikea olo katsoa noita videoita. Mihin se aika on mennyt? Juuri mulla oli kolme vaipoissa olevaa pientä ja nyt vieressä hyörii kolme omatoimista (ja itsepäistä) isoa pientä lasta, joista vanhin menee ensi syksynä jo esikouluun.

Ujo piimä ja herra sosiaalinen


Aloin eilen mietiskelemään, kun tuli puhetta Jukan työpaikan pikkujoulu risteilystä, jonne ollaan parin viikon päästä menossa. Mä taidan odottaa tätä reissua enemmän kuin Jukka. En siksi että pääsee laivalle, vaan siksi, että muita ihmisiä, uusia tuttavuuksia ja sosiaalisia tilanteita. Nyt lähiaikoina mun sosiaaliset kontaktit on ollut enimmäkseen omat lapset, Jukka, Lana, Miikka, äiti ja isi + muutama muu.
Ei tuu normaalisti tutustuttua uusiin ihmisiin, koska oon tosi ujo. Pidän itseäni sosiaalisena, mutta menen helposti hiljaiseksi kun uusia ihmisiä on ympärillä. Minulle on vaikeaa aloittaa keskustelua uusien ihmisten kanssa oma-aloitteisesti; helpommin puhun jos minulle puhutaan ensin. Ja olen muutenkin enemmän kuuntelija- kuin höpöttäjä-tyyppiä. Kerran eräs tuntematon (humalainen) nainen katsoi minua pubissa ja totesi "sä olet just sen näköinen, että sulle tekis mieli kertoa kaikki ja avautua".
Ja harvemmin tulee käytyä sellaisissa paikoissa, joissa voisi tutustua uusiin ihmisiin. Lasten harjoituksissa kaikki ovat tuttuja, ei käydä missään perhekahviloissa tms, leikkipuistoissa ei tule juteltua muille vanhemmille, jne. Pari uutta tuttavuutta olen löytänyt netistä, mutta näitä henkilöitä en ole edes tavannut. Ja pakko myöntää, välillä ketuttaa se, että aina kun tutustuu uuteen ihmiseen jossain niin saa huomata, että yhteisiä tuttuja löytyy. Esim. yhteen äitiin tutustuin eräällä keskustelupalstalla ja kun lisäsin hänet facebookissa kaveriksi, huomasin, että hän tuntee Jukan veljen vaimon (olleet samassa koulussa). Ja hetken päästä huomasin, että hän tuntee myös erään hyvän ystäväni. Maailma on välillä liian pieni.

Jukan kautta on tullut tavattua paljon uusia ihmisiä, johtuen siitä, että ollaan kotoisin eri kaupungeista (siltikään en oo tavannut kuin murto-osan Jukan kavereista/tutuista). Välillä oon pohtinut pienessä päässäni, että olisivatko he kavereitani, jos emme olisi Jukan kanssa yhdessä vai sietävätkö minua juuri siksi?
Välillä kaipaan työntekoakin sen takia, että saa uusia tuttavuuksia ja sosiaalisia tilanteita on muidenkin kuin lasten kanssa, heh. Välillä pelkään, että alan puhumaan aikuisillekin samalla tavalla kuin lapsille. Se varmaan olisikin näky, kun puhuisin pehmeällä äänensävyllä ja hieman lässyttäen (myönnetään, välillä tulee lässytettyä lapsille, ei tosin ihan mitään ns. "vauva-lässytystä", mutta hieman).
Jukka ei aina ymmärrä sitä, että olen ujo, itse kun on erittäin sosiaalinen ihminen ja höpisee ihan mitä vain tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Ei aina ymmärrä sitä, etten mä osaa tosta noin vain aloittaa keskustelua  uusien tuttavuuksien kanssa. Muhun pitää ensin tutustua kunnolla ennen kuin uskallan puhua vapaammin.
Oon yrittänyt päästä ujoudesta eroon, mutta ei se oo niin helppoa kuin luulisi. Uusien ihmisten seurassa kun mietin ihan liikaa, että mitä sanon ja en aina saa suutani auki vaikka kuinka haluaisin. Välillä menee sanat sekaisin ja tuntuu, että änkytän. Oon välillä miettinyt, että mahtaisiko hypnoosi auttaa tähän? Voisinko sen avulla päästä ujoudesta kun en itse siihen pysty?
Tälläisiä pohdiskeluja taas..

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Viikonlopun kuulumiset

Rakkaat lapseni <3


Lana <3

Lana <3

Ei jaksanut eikä ehtinyt kirjoittamaan viikonloppuna, joten käydään nyt läpi tapahtumat.
Perjantaina Jukka lähti siis Räpsän kanssa viettämään iltaa ja mä sain seurakseni Miikkan ja Lanan. Tuijoteltiin elokuvia ja värjättiin mun hiuksia samalla, pohjalle tuli tumman vaaleaa ja päälle vaaleampia raitoja. Alkoi sen verran meinaan pinkki kyllästyttämään sen kamalan juurikasvun kanssa. Nyt tää pää on niiiiin kiva.
Joskus kymmenen-puoli yhdentoista aikaan lähdettiin viemään Miikkaa kotiin ja suunnattiin siitä moikkaamaan paria Lanan kaveria. Sieltä kun lähdettiin ajelemaan pois päin, soitettiin Jukalle ja käytiin poikia moikkaamassa Naantalin seurahuoneella. Kello ei siis ollut vielä edes kahtatoista ja Jukka oli ehtinyt jo nukahtamaan kerran, oksentamaan ja laulamaan äänensä käheäksi (sitä se on kun juo niin harvoin) ja oli hyvässä humalassakin. Viivyttiin seurahuoneella pilkkuun asti, heitettiin pojat toiseen paikkaan ja suunnattiin takaisin meille. Katseltiin jonkun aikaa leffaa ja kun Lana lähti kotiin, mä painuin Safin kanssa nukkumaan.
Oli hieman vaikea nukkua yksin, kun tottunut että Jukka on vieressä. Säpsähtelin kaikkia ääniä ja pyörin sängyssä. Kyllä se uni mut sitten jossain vaiheessa onneksi löysi.



Aamulla Safi päätti, että ei nukuta pitkään ja narisutti vaatehuoneen ovea puoli yhdeksän aikaan. Oli sitten pakko nousta kun pieni kissaneiti sitä vaati. Haha.
Jukkakin kömpi kotiin yhdentoista maissa muistaakseni. Hetken aikaa vietettiin aikaa yhdessä, kunnes hieman kahden jälkeen lähdin kävelemään Emmille ja Jukka painu nukkumaan.
Emmin ja Antin kanssa käytiin kaupassa ja suunnattiin Emmille leipomaan. Suunnilleen 5 tuntia olin paikan päällä ja saatiin aikaiseksi voileipäkakku, tonnikalapiirakka ja täytekakku. Pariin otteeseen onnistuin ruiskimaan kermaa päälleni kun vatkasin sitä vaahdoksi. Ehkei musta tule kokkia tai leipuria ainakaan.
Puoli kahdeksan maissa palasin kotiin ja Jukka nukkui edelleen. Mä ilkeänä kävin herättämässä toisen ja loppu ilta meni sohvalla rentoutuen ja puolen yön aikoihin suunnattiin nukkumaan.

Tänään oli rakkaan kummipoikani 2v syntymäpäivä juhlat. Paikalla ei ollut suurta ihmisjoukkoa, mutta ihan tarpeeksi Emmin suht pieneen kämppään. Tuli syötyä aika paljon.
Ihana katsoa Anttia ja haikeaa huomata, että aika mennyt hirveän nopeasti; juurihan mulla oli pieni nyytti sylissä ja nyt on touhukas poika, joka höpisee jo jonkun verran.


Antin synttäreiltä lähdettiin Paimioon Annun luokse Maxin nimipäivä-kahville.
Sieltä meidän mukaan tarttui Safille kaksi kaveria; pienet kissaneidit, jotka saivat meillä nimekseen Sissi ja Tessa. Annu oli pelastanut kolme pikkuista pentua, jotka olivat lopetus uhan alla ja päätti itse pitää yhden. Me ollaan jo jonkin aikaa mietitty Safille kaveria ja otettiin sitten nää siskokset. Kolme kissaa menee siinä missä kaksikin.
Annulta kun lähdettiin, käytiin lapset hakemassa vielä kotiin ja sitten pääsivät pikkuiset tutustumaan uuteen kotiinsa. Hirmu uteliaita olivat, joka nurkka piti tutkia. Safi oli ihmeissään, että mitä karvapalloja nää nytten ovat; seurasi pikkuisia koko ajan ja kävi varovasti haistelemassa. Hellästi myös tassulla välillä kosketti ja yritti ilmeisesti näyttää heti, että kuka käskee. Hyvin kuitenkin mennyt tähän asti, pikkuiset nukkuvat raapimispuussa ja Safi käy välillä haistelemassa ja nuolemassa heitä. Hirveän varovainen kuitenkin on vielä kun tottunut olemaan ainut kissa ja yht'äkkiä onkin kaksi pienempää kaveri jaloissa. Mutta eiköhän kaikki hyvin mene, Safi on kuitenkin ollut hellän pikkuisten kanssa.
Lapsetkin oli innoissaan ja välillä saikin komennella heitä, että antavat kissojen rauhassa tutustua uuteen kotiinsa. Hieman oli kyllä Erin ja Jerry levottomalla tuulella, Jerry varsinkin. Lievätkö saaneet viikonloppuna taas tahtonsa läpi joka asiassa? Noh, kyllä he siitä taas päivässä tai parissa rauhoittuvat.
Tessa ja Sissi <3

Tessa

Sissi

Safi ja Tessa

Jerry ja Sissi

Lana osti Erinille aivan ihanan mekon, johon rakastui äidin lisäksi myös tytär.
Loppu ilta meni mekko päällä ja neiti sanoi olevansa kaunis.

torstai 15. marraskuuta 2012

Tän päivän olo..

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten....


Ehkä mä kuitenkin tästä herään ennemmin tai myöhemmin. Jos nyt iltaan asti jaksaisi sinnitellä niin saisi sitten yöllä nukkua kunnolla.

Sitten jotain hämärää aivojen tuotantoa, pohdiskelua meinaan.
Mikä ihme on, kun taas hyökätään perheiden ja kotiäitien kimppuun? Kotiäidit töihin? Joo, kyllä mä mielelläni tekisin töitä, mun sosiaalinen elämäkin olisi hieman erilainen. Mutta sitten taas haluan olla kotona, haluan nähdä kun lapset kasvaa ja kehittyy. Lapsuus on kuitenkin niin lyhyt aika. Otetaan hypoteesi, että lähtisin nyt töihin. Tarhapaikkoja on muutenkin vähän ja hoitajat ylityöllistettyjä. Eräs tuttavanikaan ei saanut tarhapaikkaa lapselleen ennen kuin opiskelupaikka oli varmistunut. Paikan varmistumisen ja opiskelun aloittamisen välissä oli muutama hassu viikko. Mitä jos päiväkotiin ei olisikaan mahtunut siinä vaiheessa? Neuvolassa sanottiin, että nykyään päiväkodit suosittelee, että haetaan paikkaa aikaisemmin ja mieluummin perutaan kuin, että haetaan liian myöhään. Miten tää käytännössä onnistuu, jos paikkaa ei saa ennen kuin on työ- tai opiskelupaikka? Miten silloin voi hakea paikkaa tarpeeksi ajoissa vai sanotko työhaastattelussakin, ettet voi aloittaa n. puoleen vuoteen? Voi tietenkin olla, että eri paikoilla on eri käytäntö, en tiedä, ei ole ajankohtainen aihe meidän perheessä tällä hetkellä.
Tiedän, että Suomessa lapset saavat hyvää hoitoa päiväkodeissa. Mutta jos otetaan (taas) oletus, että laitan lapset tarhaan ja lähden töihin ja työpäiväni on sen seitsemästä puoli neljään. Ehtisin näkemään lapsiani arkisin keskimäärin 5½ tuntia vuorokaudessa + viikonloput, joista Erin ja Jerry ovat isällään n. 3 viikonloppua per kuukausi. Eli jäljelle jää 1 viikonloppu kun minulla olisi kaikki lapset kotona. Lapseni viettäisivät siis kuukaudessa enemmän aikaa hoitajiensa kuin minun kanssani. (Ja ei, en  nyt sano etten koskaan mene töihin. En vain vielä mene).
Sitä paitsi juuri eilen eräs hoitoalan ammattilainen sanoi, että vaikka Suomessa lapset saavat laadukasta hoitoa, lapselle paras hoitaja on kuitenkin oma äiti. Miksi emme siis saisi suoda lapselle sitä, että saavat olla äitinsä tai isänsä kanssa kotona? Annan mieluummin päiväkotipaikat niille, jotka niitä kipeämmin tarvitsevat.

Luin iltalehden sivuilta Iltalehden uutispäällikkö Edith Anderssonin kirjoituksen. Muuten ymmärrän hänen kantansa, mutta entä me, joilla ei ole koulutusta? Joille ensimmäinen lapsi oli yllätys ja abortti ei ollut ratkaisu omasta mielestä?
Ja tämä pisti ärsyttämään: "On häkellyttävän kaunis idea, että yhteiskunta maksaa korvausta lapsen vanhemmille siitä, että nämä leipovat, juovat kaakaota ja ottavat päiväunia yhdessä. Noin 400 miljoonan euron lisälasku valtiolle tästä huvista joka vuosi tuntuu kohtuuttomalta summalta.". Kuka hänen lapsensa on kasvattanut? Kuka on siivonnut kodin? Tässä kämpässä ei ainakaan ole saanut pitkään aikaan nukkua päiväunia, ei vaikka äiti olisi kuinka väsynyt. Kahvin juon kotiaskareiden ja lastenhoidon lomassa, yleensä haaleana (onneksi sanotaan, että kylmä kahvi kaunistaa). Leipovat? Juu itsekin leivon, mutta hyvin harvoin lasten ollessa hereillä. Ja leipominen on mulle keino rentoutua ja tykkään siitä, mutta hoidan sen "omalla ajallani" eli kun lapseni ovat katsomassa nukku-Mattia. Eikä täällä muutenkaan paljoa levätä, tervetuloa kokeilemaan.
Sanon tämän nyt herra isoherra Kataiselle, rouva Anderssonille, Schubakille ja kaikille muillekin; Suomen kannattaisi miettiä oikeasti, että mihin sitä rahaa kuluu. Annamme sitä muille maille ja unohdamme omamme. Suomessa on työttömiä jonoksi asti, sekä työnvieroksujia että sellaisia, jotka mielellään tekisivät töitä, mutta eivät niitä saa (kiitos yhtiöiden suurien vaatimusten!!). Jos kotiäidit lisätään työkkärin jonoon hakemaan töitä, auttaako se työttömyyteen? Ei. Yritykset siirtävät toimintansa ulkomaille, potkivat työntekijät ulos, yms. Huolehtikaa ensin nuoret työttömät töihin..! Kuka vain teistä voi tulla meille asumaan minun tilalleni kuukaudeksi tai pariksi, tahdon nähdä kuinka rentoudutte ja lorvitte täällä ja miten vielä saatte rahat riittämään tuloja isompiin menoihin. Itse voin vaihtaa paikkaa kenen tahansa kansanedustajan kanssa ja mennä eduskuntaan (veronmaksajien rahoilla ostetun!!) torkkupeiton alle lepäämään.
Tulee näistä jutuista ihan mieleen se, kun tuossa pari vuotta sitten joku sanoi, että jotkut äidit tekevät lapsensa vaan rahan takia. Tällöin keskustelimme ystäväni kanssa, että ei lapsenteolla rikastu, menot suurenevat ja kaikki lapsesta saatavat tuet menevät lapseen (ruokaan, vaatteisiin, välttämättömiin tarvikkeisiin).

Nämä henkilöt, jotka mainitsin ja jotka ajattelevat samalla tavalla kuin esim. herra Katainen, mielestäni ruokkivat tätä. Kauanko suomalaiset uskaltavat lisääntyä kun aika ajoin perheet joutuvat silmätikuiksi..?

Ja ei, en todellakaan arvostele äitejä, jotka käyvät töissä. Arvostan heitä. Ja tiedän, ettei joillain ole muita vaihtoehtoja. Tämä vain on minun päätökseni ja näin minä haluan tehdä. Toin vain oman mielipiteeni esille.

uhmaa, tuhmaa, jääpäätä, kitinää. On he silti vaan niin rakkaita.

Kello on seitsemän ja tässä sitä ollaan oltu hereillä taas kolmisen tuntia. Pari elokuvaa on tullut jumitettua jo. Yritän ottaa rennosti, vähän väsy alkaa painamaan jo ja pari harjoitussupistusta on tullut. En muista, että aikaisemmin olisi tullut näin aikaisilla viikoilla (rv 23+3), mutta en huolehdi. Yritän ottaa rauhallisesti, olla stressaamatta mitään ja vaan olla. En ota mitään riskejä nyt pienen kanssa, tässä raskaudessa muutenkin ollut sellaisia asioita, mitä ei ole aikaisemmissa ollut.



Tässä odottelen, että rakas esikoiseni ja rakkaat uhmat herää. Jep, meillä on Erinillä ja Jerryllä pientä uhmaa. Tai oikeastaan Jerryllä on kiukuttelu vaihe päällä, on hirveän herkkä ja välillä kun vähän komentaa, alkaa huutamaan. Sama tapahtuu jos ei onnistu jossain mitä yrittää. Äitin herkkis <3

Eetulla on pientä kitinää, mutta se nyt on ihan normaalia, joutuuhan hän olemaan se "iso poika". Siksi on hyvä, että pääsee mummille suht usein, niin saa välillä olla huomion keskipisteenä. Ja yritän itsekin välillä antaa Eetulle sitä spesiaalihuomiota. Mutta osaa Eetu kyllä olla ihanan vastuuntuntoinen ja mainostaakin vähän väliä, että hän auttaa sitten vauvan kanssa; syöttää vauvaa ja auttaa vaipanvaihdossa <3

Erin on pahin tällä hetkellä. Kokeilee omia rajojaan ja mun hermoja. Illalla nukkumaan mennessä alkaa pelleily, se alkanut vasta viikko tai pari takaperin, ennen meni ihan kiltisti unten maille. Kiipeilee myös joka paikassa: keittiön kaapeilla, Safin raapimispuussa, pesukoneen päällä jnejnejne. Neiti myös suuttuu helpolla jos asiat ei mene niin kuin hän haluaa (yksikin aamu raivosi varmaan vartin kun leluautot eivät menneet kuten hän halusi.. Tyypillinen nainen?). On myös samanlainen jääräpää kuin äitinsä, jos jotain päätetään niin se myös pitää ja päätä on hyvin vaikea kääntää. Mä kyllä jotenkin pelkäsinkin, että Erin tulee muhun lujan tahtonsa kanssa. Ja itsekin olen ollut kamala uhmaikäinen. Ja toivossa on hyvä elää, että Erinistä tulee sitten suht helppo teini. Välillä kyllä vain huvittaa neidin jääräpäisyys kun ei millään anna periksi <3

Mielenkiinnolla odotan, että millainen jääräpää tämä pieni perintöprinsessa tulee olemaan, varsinkin jos tulee siskoonsa ja äitiinsä. Pitää varmaan siinä vaiheessa todeta, että voi Jukka raukkaa.

Välillä tekee mieli repiä hiukset omasta päästä, mutta on he silti vaan niin rakkaita <3
Hyvät hetket korvaa kaikki huonot hetket moninkertaisesti <3

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Happy day


Ultrassa siis kävin tänään. Kaikki näytti hyvältä, syke oli normaali ja sydämessä kaikki kunnossa. Sai huokaista helpotuksesta. Lääkäri kehotti käymään kerran viikossa varmuuden vuoksi neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet ja sanoi, että voi johtua mun kilpirauhasvaivoista, koska se voi vaikuttaa vauvan sydämeen. Onneksi kilpirauhasen toimintaa seurataan verikokeilla neuvolasta ja sisätautilääkärin kautta ja lisäksi vielä äitiyspolilla.
Siellä pikkuinen köllötteli. Hienosti on kasvanut neiti ja vähän ilmeisesti närkästyi ultralaitteella tökkimisestä, kun jälkeen alkoi riehumaan (aloitti kyllä jo hieman ultran aikanakin).
Jokin supistusrengas myös näkyi ultrakuvassa (koskaan ennen kuullutkaan), mutta lääkäri sanoi ettei tarvitse huolehtia, vauvalla on kuitenkin tarpeeksi tilaa. Käski nyt vain ottaa rennosti ja nauttia raskaudesta. Kyllähän se hieman auttaa, jos käyn viikottain kuuntelemassa, että kaikki on hyvin. Onneksi neiti myös potkii aika usein.
Nyt uskalsi hyvällä mielellä pistää pinnasängynkin kuntoon tänään. Muuten on jo valmiina odottamassa käyttäjäänsä, täytyy vielä vain odotella että saadaan reunasuojus takaisin meidän äitiltä, kun annettiin sinne korjattavaksi.
Erin ei enää jaksaisi odottaa vauvaa, katseltiin frendejä ja kun Rachelin vauva syntyi, neiti höpisi, että meidän vauva tulee pian ja hän saa vauvan syliin. Malttamaton <3




Muuallakin vikaa kuin vain päässä, haha

Varoitus, sisältää paljastuksia mun sairauksista, Haha!

Piti illalla kirjoitella, mutta oli vähän epätodellinen olo (tai on edelleenkin) joten se sitten jäi.
Neuvolassa meinaan kuului meidän pienellä epätasainen syke. Neuvolatäti sanoi ettei kannata huolestua, voi johtua siitä, että johtoratajärjestelmä ei oo vielä täysin kehittynyt, mutta parempi käydä tarkistuttamassa sydän kuitenkin. Soittikin mulle n. 10 minuuttia käynnin jälkeen ja tänään sitä ollaan sitten ultraan menossa kurkkaamaan, että onko kaikki hyvin.
Tiedän, ettei pidä turhaan stressata asiaa ja kun asia voi oikeasti olla vaaraton juttu, mutta automaattisesti hirmuinen huoli pienestä. Piti pinnasänkykin laittaa eilen kuntoon, mutta jotenkin tuli olo, ettei uskalla ennen kuin tietää tilanteen.
Kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja on käynyt mielessä.. Meidän Miikkalla oli sydämessä reikä syntyessään, mikä tosin meni umpeen lapsena. Ja eräällä puolitutun pojalla oli syntyessään sydänvika, joka leikattiin muistaakseni pojan ollessa hyvin pieni.
Tässä tilanteessa toivon parasta tietenkin, mutta samalla pelkään pahinta..

Kävin myös lääkärissä eilen näyttämässä käsissä ja jaloissa olevaa ihottumaa (hieman rakkulamaisia näppylöitä kämmenistä kyynärpäihin ja nilkoissa, säärissä ja reisissä kuivia punaisia laikkuja). Ei osannut lääkäri sanoa mitä voisi olla kun ei ole hydrocortisonilla lähtenyt. Kehotti nyt rasvaamaan koko kropan kerran-pari päivässä ja sain reseptin vahvempaan kortisooniin, jota laitan käsiin ja nilkkoihin. Yritän näillä hoidoilla 2-4 viikkoa ja jos ei auta, niin uudelleen käymään lääkärissä.
Mä olen kans kummallinen tapaus. Eetun odotuksen jälkeen oon käynyt lääkärissä, jossa mulla on nyt tähän mennessä todettu migreeni, paniikkihäiriö, kilpirauhasen liikatoiminta, virtsatietulehdus munuaisissa asti, raskausajan diabetes, raskausmyrkytys, polven nivelsiteet menivät kun liukastuin v. 2010, nyt tää omituinen ihottuma + kaikkia ns. perussairauksia, eli korvatulehdusta, jne.. Ei nyt muita muistu mieleen. Oon siis saanut ravata lääkäreissä ja verikokeissa enemmän kuin tarpeeksi ja loppua ei näy (vielä). Erittäin kivaa näin neulakammoiselle. Loppukuusta pääsee taas pistettäväksi, otetaan perus verenkuva, kilpirauhaskokeet ja sokerirasitus (yök) ja heti tammikuun alussa suuntaan TYKSiin äitiyspolille, siellä seurataan raskautta kilpirauhasen takia.

Eilen oli muuten ihan kiva päivä. Käytiin Lanan ja lasten kanssa IKEAssa. Harmitti lasten puolesta kun eivät päässeet lapsiparkkiin (mitä odottivat). Jollain pienellä oli käynyt pallomeressä vahinko ja lapsiparkki oli koko loppupäivän suljettu kun pallot pestiin ja niiden piti kuivua.

Annu myös paljasti, että oli yllätyksenä suunnitellut meidän pienelle lahjaa ja sanoi, että saan babyshowerit. Lämmitti mieltä ja en osannut sanoa mitään, hymyilin vaan hölmönä tietokoneen ruudulle. Pakko sanoa, että vaikka mulla ei ole paljoa ystäviä, niin ne, jotka on mun ystäviä, on kyllä ihania <3

Oon tässä yrittänyt miettiä, että mitäpä sitä puuhailis perjantaina kun Jukka lähtee Räpsän luokse saunomaan ja viettämään poikien iltaa. Totesin eilen sitten, että miksi mä yritän keksiä itselleni tekemistä? Juu, oon välillä huono olemaan yksin, mutta vaikka Jukka ja Räpsä käyvät täällä vielä ennen kuin suuntaavat Naantaliin, niin tuskin ovat niin kauan, että lapset ovat ehtineet lähtemään, eli mä varmaan siivoan perjantaina (sarkastinen jippii). Ja jos hemmottelisin itseäni ja ostaisin jotain hyvää syötävää. Ja jos sitä vaikka lainaisi joltain ystävältä jonkun hyvän elokuvan. Ja kaulahuivin kutominen on kesken. Pyykkiäkin varmaan on kertynyt siihen mennessä. Ei tässä kämpässä tekeminen lopu. Jukka kyllä käski, että mun pitäisi ottaa vaan rennosti ja hemmotella itseäni, en vaan tiedä onnistuuko kun lauantai illalla oon menossa auttamaan Emmiä leipomaan Antin syntymäpäiville ja ei tiedä koska Jukka tulee kotiin enkä viitsisi siivoamista siirtää sunnuntaiksi, kun on Antin synttärit ja lapset pitää hakea.


Mutta taidan tästä mennä juomaan ainakin kupillisen kahvia ja odottamaan, että päästään lähtemään ultraan (Miikka on ihana ja vie mut sinne ja vahtii lapsia vielä odotushuoneessa). Hieman jännittää ja aika on vasta 13:50. Onneksi sentään sain näinkin nopeasti ajan, ettei mennyt esim. viikon päähän.

♥ ♥ Nää naiset on jotain niin sanoinkuvaamatonta ♥ ♥

maanantai 12. marraskuuta 2012

Lahja vauvalle

Sain tänään Lanalta lahjan. Tai oikeastaan meidän tuleva prinsessa sai. Lahja ja lahjan antaja odottivat meillä kun tultiin harkoista. Lapset oli hirmu innoissaan tutkimassa mitä pikkusisko sai. Pisti hymyilyttämään.
Jerry omi heti apina-pehmolelun itselleen (niiin söpö, pääsee pinnasänkyyn), mutta onneksi mä sain varastettua sen takaisin kun Jerry innostu sellofaanista.
Erin oli niin innoissaan, että yritti änkeä (ja osittain onnistuikin) sellofaanin sisään tutkimaan tavaroita. Jokainen olisi pitänyt avata heti, mutta sain hämättyä ja lopulta neiti tyytyi ojentamaan tavarat pois paketista.


Paketista paljastui apinapehmon lisäksi amme, ylisöpö viltti, vaippoja, pikku Myy tuttipullo, tutti + tuttiketju, ruokalappu, vaaleanpunaiset sukat, Herra Hakkarainen lyhythihainen body, marjapuuron väriset tumput, vaalenpunainen aluslakana, vaaleanpunainen tyynyliina ja vihreä tyynyliina.
Ihana ystävä <3 Ja ihana yllätys, osittain Lana paljasti, että jotain tekee, muttei kertonut mitä hommasi.
Nyt on hirveä into päästä äkkiä laittamaan pinnasänky kuntoon, heh. Luultavasti sen huomenna teenkin ennen neuvolaa. Nyt en viitsi mennä kolistelemaan, mutta hinku on kova. Tahtooo nyt.. 



....

Suunnittelin tuossa, että tulostelen kansioon kaikkia lahja-, askartelu- yms ideoita, niin löytyy sitten samasta paikasta ja ei tarvitse joka kerta avata konetta.
Sitten aloin tuskastelemaan, että miksi nykyään ei Word'iä löydy valmiiksi? Ainoa tekstinkäsittely on Office (yök, en oo koskaan tykännyt siitä, omasta mielestä paljon sekavampi kuin Word) ja sekin on maksullinen. Mä itse kuitenkin harvemmin kirjoitan koneella mitään, kaikki reseptit yms kirjoitan käsin, niin mitä järkeä olisi maksaa ohjelmasta, jota tulisi käytettyä ehkä pari kertaa vuodessa? Nämäkin haluaisin koneella kirjoittaa vain siksi, että oon kadottanut kaikki meidän A4-kokoiset ruutupaperit ja jos kirjoitan tavalliselle valkoiselle arkille, teksti ei tosiaan mene suoraan enkä jokaista jaksa viivoittaa.
Tietenkin netistä löytyy varmasti ilmaisiakin ohjelmia, mutta en noista tiedä mitään ja pelkään, että lataan jonkun vääränlaisen ohjelman ja sotken koko koneen. Ehkä tuo parempi puolisko saa illalla katsoa löytääkö mulle jonkin ohjelman.. *hymy*
Ja jos teiltä löytyy jotain kivoja ideoita ja ohjeita (lahjoihin, askarteluun, juhliin tms), saa laittaa tulemaan. Ihan mitä vain.

Tänään on ollut vähän laiska päivä, niin kuin maanantait meillä yleensäkin on. Ei jaksa hirveesti touhuta mitään kun tietää, että pääsee harjoituksiin touhuamaan kuitenkin. Saa nähdä kauanko mä pystyn vielä olemaan mukana, maha alkaa jo vähän painamaan (niinpä, nyt jo vaikka viikkoja vasta 23+0, kasvanut kyllä ihan hyvää vauhtia) joten selkä ja jalat ei oikein tykkää siitä, että välillä istutaan ja hetken päästä noustaan, joutuu kumartelemaan ja lapsia saa nostella. Jukka pääseekin sitten mun tilalle kun mä joudun jäämään pois.

Huomenna pääsee taas neuvolaan kuulemaan pikkuisen sydänäänet. En ole tainnut mainita vielä, mutta mulla on aivan huippu neuvolatäti. Useimmat kyllä hyväksyy sen, että mä joudun ottamaan lapset mukaan, mutta käyttäytymisestä voi lukea että "olisit mieluummin hommannut hoitajan ja jättänyt lapset kotiin". No, tän hetkinen täti on ihan eri maata. Mun oma neuvolatäti jäi äitiyslomalle juuri ja tää sijainen jaksaa höpöttää lasten kanssa, kyselee heiltä kaikenlaista ja viimeksi kysyi kuka haluaa kuunnella omat sydänäänet kun vauvaa on ensin kuunneltu. Tuli hyvä mieli kun huomasi, etteivät lasten mukana olo ollut ongelma ja lapset tykkäsi kun heidätkin huomioitiin. Erin vähän katseli pitkään ja epäilevästi, kun mitattiin mun verenpaine. Tosin jokainen on vuorollaan luullut, että se sattuu muhun.
Pääsen huomenna samalla kyselemään, että mitä ihmeen ihottumaa mulle on mahtanut tulla. Kutiavia punaisia näppylöitä oli ensin käsissä ja säärissä, nyt on levinnyt kyynärpäihin ja reisiin asti ja mahassakin muutama laikku. Ärsyttää kun kutiavat, päivisin aika pitkälti muistan olla raapimatta, mutta unissani raavin niitä. Pakko todeta, että onneksi on kylmät ilmat, jos olisi kesä, niin ei olisi kiva kulkea mekoissa tai capreissa ja topeissa kun kädet ja jalat kamalan näköiset. Toivottavasti huomenna saa jotain selvyyttä asiaan, tää on meinaan uutta mulle. Hydrocortisonia oon kokeillut, mutta ei ole ollut apua.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivä

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ JOKAISELLE ISÄLLE, UKILLE, VAARILLE, PAPALLE JA ÄIDILLE, JOTKA OVAT OLLEET LAPSILLEEN MOLEMPINA VANHEMPINA. JA KAIKILLE MUILLEKIN.

Muistakaa isää myös vuoden muinakin päivinä.




Oma isäni <3

lauantai 10. marraskuuta 2012

Silmät ristissä ja aivot narikassa..

Kello 7:39 ja äiti on ollut hereillä 50min. Muutaman tunnin unilla pitäisi sinnitellä tää päivä. Onneksi tätä on harjoiteltu tässä jo viisi vuotta. *hymy* Ja kun tarpeeksi kahvia saa, mikä vaan on mahdollista, ehkä jopa herääminen tästä horroksesta.
Jukka olisi kyllä noussut lasten kanssa, mutta vasta kun mä jo olin ylhäällä ja pukemassa. Joten tilanne on se, että Jukka kuorsaa tuolla ylhäällä ja me katsellaan lasten kanssa My Little Pony'a, kaikkien lasten lempiohjelmaa.

Aina sanotaan, että lasten suusta kuulee totuuden. Noh, odoteltiin lasten kanssa, että lastenohjelmat alkaa ja ostos-tv'ssä mainostettiin jotain selluliitin poistajaa ja Jerry totes: "äiti, ostetaan sulle tollanen kone". Kiitos rakas poikani. <3 Ehkä mä alan harkitsemaan sitä, että alan harrastamaan lisää liikuntaa.

Löysinpä eilen Jukalle isänpäivä lahjan kun käytiin Lanan kanssa kaupassa. En tosin näytä sitä teille vielä, huomenna vasta, ettei vain käy niin että Jukka saa tietää. Ja toinen osa pitää käydä vielä ostamassa.
Ensin tuskailin lahjan kanssa, olisin halunnut että lapset saavat tehdä jotain, mutta pää löi tyhjää, enkä keksinyt mitään ideoita. Sitten satuimme käymään Skanssissa jossain uudessa liikkeessä nimeltään Tiger Store. Sieltä löytyy kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista. Ja hinnat useimmissa tavaroissa muutaman euron luokkaa. Jotkut ihan hauskoja, esim "Ex-lover" voodoo nukke.
Ehkä sieltä löytyy kivoja joululahjojakin kun lähden hankkimaan niitä.

Haave <3

Minä <3 sänky

perjantai 9. marraskuuta 2012

...sekavaa tekstiä...

Huoh. Lähdettiin Lanan kanssa ostamaan tarvikkeita lahjaan ja Jukka ja Räpsä (Jukan työkaveri) jäivät lasten kanssa kotiin. Noh, kun takaisin tultiin, niin sai ikkunan takaa naureskella kun kaikki kolme lasta roikkui Räpsän käsissä. No, nauru loppui siinä vaiheessa kun näin kämpän. Käytiin lasten kanssa ostamassa vähän pullaa ja muffinseja kun Jukka ilmoitti, että saadaan kahviseuraa. Noh, yllätys yllätys, jätä kolme lasta kahden miehen kanssa niin kämppä täynnä muffinsia. Osittain osasin ottaa huumorilla, mutta alko ketuttaa kun tajusin että minähän ne sotkut siivoan (ENHÄN MÄ JUST SIIVONNUT KUIN KOLME PÄIVÄÄ!!). Jukka sanoi siivoavansa mutta, tadaa, lähti äsken nukkumaan ja edelleen kämppä näyttää samalta. Kai se on pakko sulkea kohta kone ja kiltisti siivota sotkut. ärrinmurrinkiukutus.

Oli kiva, että saatiin myös Jukan kaveri kahville, mutta Jukka tiesi, että mennään Lanan kanssa kaupassa käymään ja koko viikon sanonut, että mun tarttee viikonlopun aikana viettää omaa aikaa. Ja ei kun tänään tuli viestiä "koska tuutte? Tarttis Räpsä viedä Kaarinaan", eli suomennettuna "tuu jo". Ilkeetä sanoa omasta ajasta ja sitten pyytää kiirehtimään.


Sitten jotain kivempaa. Tein Lanalle eilen lahjan, mutta ikävä kyllä Erin on poikkassut kaikki mun ketjut, joten en saanut ketjuun laitettua. Toivotaan, että Lanalta itseltään löytyy joku ketju tms. Tälläinen se kuitenkin on:



Skanssissa käytiin lasten kanssa tänään. Jerry vilkutteli Nenäpäivä -keräyksen pelleille ja oli iloinen, kun pääsi ostamaan yhdeltä halin parilla eurolla. Eetu totesi, ettei koskaan halua sirkukseen ja ettei tykkää pelleistä. Jerry taas innoissaan höpisi, että "minä tykkään pelleistä. Minulle ne eivät ole tylsiä".

Täytyy myös kiittää muutamaa nais-ihmistä. Bussi, jolla tultiin kotiin, oli täynnä. No, eräs ihana vanhempi nainen otti Erinin viereensä, auttoi vielä neidin istumaan ja piti kurveissa huolta ettei prinsessa putoa. Ja toinen nainen otti Jerryn viereensä istumaan, siitä huolimatta että hänellä oli mukanaan 2 koiraa ja oli raukoilla vähän ahdasta. Eetun kanssa pidettiin toisistamme kiinni kun emme mahtuneet istumaan.
Kyllä tuli hyvä mieli kun huomasi, että mukaviakin ihmisiä vielä on. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka viitsivät auttaa toisia. Varsinkin kun olen huomannut, että tämä pitää paikkansa..

Oikea prinsessa.

Erin alkanut näyttää oikean Ladyn elkeitä. Käsilaukku pitää saada joka paikkaan mukaan ja hiukset pitää vähän väliä laittaa hyvin. Myös jos mä otan meikit esiin ja alan laittaa naamaani, hän haluaa myös. Yleensä laitetaankin sitten huulikiiltoa ja puhtaalla sudilla "puuteria". Myös kynsilakkaa pitää olla.
Eilen hän oli sitä mieltä, että kun mennään nukkumaan, pitää olla nätti. Niinpä laitettiin käsikoru käteen, hiukset nätisti ponnarille ja panta päähän. Ehkä suunnitelmissa oli nukkua 100 vuotta kuten prinsessa Ruusunen ja odottaa omaa prinssi uljasta herättämään suudelmalla. Silloin pitää näyttää hyvältä. Onneksi multa löytyy jo oma prinssi, näytän herätessäni meinaan ihan peikolta.



Eilen tein leipää ja metsästäessäni turhautumiseen asti maustekurkun viipaleita purkista, totesin että tarvitsee ostaa herkkuhissi ennen kuin mä joku kaunis päivä menetän kokonaan hermoni ja viskaan koko maustekurkkupurkin ikkunasta.
Samalla aloin sitten miettimään, että mitä muuta pitäisi hankkia. Tuli sen verran paljon asioita mieleen, että oli pakko tehdä kaksi eri listaa "Tarpeelliset" ja "Mä haluan" -tavarat.
Esimerkkinä voin antaa että Tarpeelliset-listalla on vauvalle tutteja, tuttipulloja, niistäjä, vaippoja, itkuhälytin, uusi imuri yms. Onneksi suurimmalla osalla ei ole vielä kiire (vaikka tosin viime yönä näinkin unta, että aika oli kulunut viikossa tästä päivästä laskettuun päivään asti ja en ollut ostanut mitään tarvikkeita).
Mä haluan-listalla taas on mm. uudet hyllyt ja matot olohuoneeseen, kaluste- ja seinämaaleja, herkkuhissi, uusia vaatteita (alkaa vaatteet olemaan vähissä kun kiloja sen verran tullut lasten aikana), tuubikaulahuivi, jne..
Nyt vaan tarvitsisi voittaa lotossa, että kaiken saisi hommattua. Haha.
Tuohon päälle kun lisätään vielä Jukan toiveita (miksi miehet on niin kalliita?!) joihin kuuluu PlayStation3, XBox360, tatuointi välineet, uusi auto, pelitietokone.... Koita siinä sitten keksiä jotain joulu- ja syntymäpäivälahjoja kun mun budjetti ei ihan riitä hommaamaan mitään noista. Enkä tiedä kuinka innoissani olen muutenkaan noista pelikone-toiveista, Jukalla kun on se huono tapa, että joko ei pelaa yhtään tai sitten pelaa monta tuntia putkeen. Ja mites kun pian on neljä lasta hyörimässä tässä, miten arkipäivät menee? Jukka tulee töistä, syö, alkaa pelamaan ja lopettaa siinä vaiheessa kun lapset menee nukkumaan? Ei kiitos. Toisaalta taas haluan ostaa jonkun pelikoneen että saa välillä nollata päätään. Kun ei tuosta 8 bittisestä Nintendostakaan ole innostunut. Kummallinen mies, Super Mario on paras peli ikinä.