maanantai 22. lokakuuta 2012

Elokuu

Sitten ollaankin jo elokuussa, kesä melkein ohi ja vettä tulee taivaalte melkein jatkuvasti. Saatiin me onneksi muutama aurinkoinenkin päivä ja heti oli pakko pinkaista ulos.
Isin luona käytiin grillailemassa ja Safi pääsi ekaa kertaa valjaiden kanssa ulos. Ei kauaa ehtinyt olemaan kun raukka oli ihan paniikissa ja vihaa valjaitaan yli kaiken. Jukka saikin sitten lähteä viemään pientä karvapalloamme kotiin.
Lapset tykkää käydä ukin luona, kaikista hauskinta siellä on sellainen leikki, että he menevät kurkkimaan puutarhavajan ikkunoista ja joku meistä huutaa "varokaa mörköä!" ja kaikki pinkovat nauraen karkuun.

Yhtenä viikonloppuna lähdettiin Miikkan ja Jukan kanssa käymään vanhan mökkimme lähistöllä, Naarjärvellä uimassa. Ihana paikka ja tulee muistoja mieleen. Kyllä me sitten polskittiinkin aika kauan. Kotimatkalla haettiin jätskit Perniöstä.
Samana iltana käytiin myös hautausmaalla viemässä meidän enkelivauvalle kynttilä.
Ja hei, elokuussa tukan väri vaihtui pinkiksi. Tykkään niin tosta hiusväristä.

Myös meidän viime vuotinen vieras kävi taas pihalla. Siili meinaan.

Yritettiin myös keksiä lapsille hieman jotain erilaista tekemistä, joten maalailtiin sormiväreillä, "laulettiin" mikrofoniin, ostettiin muovailuvahaa yms.. Sellaista pientä hauskaa yhdessä oloa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti