lauantai 25. helmikuuta 2012

Tyttöjen iltaa


Lapset lähti kaikki hoitoon viiden aikoihin, ikävä tulee taas. Hassua kun välillä kaipaisi sitä omaa aikaa edes 10 minuuttia ja heti kun lapset on poissa hetkenkin, on kamala ikävä. Viikonloppu tosin on lyhyt aika.
Mutta anyway..
Tänään vietettiin Lanan kanssa aikaa. Käytiin ekana kaupassa ostamassa pulla-ainekset.
Siitä sitten hyökättiin Lanan luokse. Ruvettiin valmistamaan taikinaa, neuvoin Lanaa kun on leiponut viimeksi joskus vuonna nakki. Hyvin se taikina valmistu, mä tosin pääsin vaivaamaan. Sillä aikaa kun sai nousta, Lana laitteli itseään vähän kuntoon. Höpistiin ja kuvailtiin siinä, niinkuin melkein aina kun nähdään. Mä haluan Lanan hiukset!
Leivottiin vähän kaikenlaisia pullia; korvapuusteja, voisilmäpullia, yms. Ihana pullantuoksu täytti koko kämpän. mmm....



Lana pyysi äitinsä kahville ja kahvien jälkeen lähdettiin käymään Lanan äidillä kuvaamassa hänen koiraansa, Freddie'tä. Ihana tapaus. Vähän jännitti mua ja kameraa, Lana äitinsä kanssa ihmetteli, että miksi kun yleensä änkee kaikkien rapsutettavaksi heti.
Kyllä mäkin pääsin sitten lopulta rapsuttelemaan ja sain pusujakin. Ehkä oon vaan niin outo kun ei ole nähnyt mua pitkään aikaan. Freddie on kyllä suloinen.

Hetki sitten pääsin vasta kotiin. Ei viitsi mennä enää nukkumaan, Jukka on puol seitsemän aikaan kotona ja aika pian sen jälkeen lähdetään muuttohommiin Tampereelle. Jos nyt menen nukkumaan, oon vaan entistä väsyneempi. Ja tuleepahan huomen illalla ainakin uni kunnolla.
Nyt pakko painua pitkään kuumaan suihkuun, jos vaikka saisin niskan ja hartiat vähän auki. Särkee niin pirusti..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti