Viime kesäisen keskenmenon jälkeen ollaan Jukan kanssa yritetty vauvaa, nyt reilu puoli vuotta. Joka kerta kun Japani alkaa liputtamaan (rättipäivät alkaa), se on iso kolaus. Oon itku kurkussa ja olo että vika on mussa. Juu, tiedän, mulla on kolme tervettä lasta ja olen onnellinen jokaisesta. Silti syliin mahtuu vielä lapsia ja ollaan toivottu Jukan kanssa yhteistä.
Keskenmenon jälkeen sain kohtuun tulehduksen joka hoidettiin kahdella tosi vahvalla antibiootilla. Jälkitarkastus näytti että kaikki on ok kohdussa ja tulehdus lähtenyt. Silti koskaan ei voi tietää onko se jotenkin vaikuttanut mihinkään.
Tässä on muutama päivä ollut aika rankkaa, mieli heitellyt mihin sattuu ja olen itkeskellyt vähän kaiken takia, mm. aikaisemmin mainitun takia. Ja tänään sain kuulla, että eräs läheinen pariskunta odottaa vauvaa. Olen tietenkin onnellinen heidän puolestaan, mutta olen itkeskellyt tässä jo monta tuntia. Mielessä pyörii kysymykset: Miks ne mutta ei me? Miksi näin nopeasti? (eivät ole kauaa yrittäneet, vähemmän aikaa kuin me) Onko mussa vikaa? Koska me saadaan vauva?
Onko pakko peittää pettymys kun nähdään tää pariskunta taas?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti