tiistai 6. joulukuuta 2011

Joulukuun kuudes

Kiva herätä aamulla ja ensimmäinen asia mihin kiinnittää huomiota: Ulkona on lunta!! Ei paljoa, mutta hieman valkoisempi "maisema" näkyy ikkunasta. Nyt sormet ja varpaat ristissä toivotaan lasten kanssa että sataisi pian lisää, saisi kaivaa pulkat varastosta.

Tänään leivottiin eka kerta joulutorttuja. Tai öhöm, mä leivoin. Naureskelin, että menee vielä kaikki tämän illan aikana kun kippo tyhjeni melkein sitä mukaan kun sain niitä valmiiksi.


Ei olla paljoa tehty, torttujen leipomisen lisäksi ollaan leikitty ja vietetty koko perheen laatuaikaa. Käytiin illalla hautausmaalla viemässä kynttilät meidän mammalle, pappalle ja meidän enkelivauvalle (keskenmeno), koska tänään olisi ollut laskettu aika. Koko päivän on kynttilä palanut pikkuisen ultrakuvan vieressä.
Huomenna ajatuksissa oli mennä hyvän ystäväni Annun luokse kyläilemään, jos hän vaan on parantunut. Jos ei ole niin lähdetään varmaan pitkälle kävelylle ja yritetään keksiä jotain kivaa tekemistä. Mutta sen näkee huomenna.







Nyt voisin ottaa lasillisen Jaffan Jouluomena -limsaa ja mennä kokeilemaan hermojani piparitalon kasaamisen merkeissä.
Huomenna luultavasti taas eksyn tänne kirjoittelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti